Variksen poikia ja tyttäriä

Tässäpä yksi valokuva, jossa ovat Lyydia ja Svante pesueineen. Kuva on otettu vuonna 1948-49 päätellen tenavien iästä. Lauran sylissä istuva Sakari (vasemmassa reunassa) on syntynyt kesäkuussa, ja kuvassa alle vuoden ikäinen. Kuva voisi olla vaikka Lyydian syntymäpäiviltä. Hän on täyttänyt syyskuussa (-48) 55 vuotta. Svante on 58-vuotias.

Miesrivi takaa vasemmalta Tauno, Tapani, Lassi, Risto, Veikko, Eino, Heino, Antti ja Veikko.

Naiset takana Martta, Helvi, Aune. Oikealla Eeva sylissään Kullervo. Aunen lapsista tunnistettu Veikon edessä oleva Pekka, Aunen edessä Hilkka, vieressä Liisa ja Antin edessä Aino.

Tässä toinen kuva, josta aikuiset tunnistan eli vasemmalta Matti, Eino, Veikko Tapani sylissään Tuomo, Laura, Helvi, Riitta ja Svante.

Lapsista tarvitaan tunnistusapua.

Svante oli kova hevosmies, jolla oli useampia ravureita. Laura musitelee, että yksi oli ainakin Bella. Olisikohan se tämä?  Sama hevonen oli sodassa rintamalla ja oppi maastoutumaan. Jos peltotöiden aikaan lentokone lensi taivaalla, niin Bella maastoutui joko metsään tai pellon ojaan. Fiksu hevonen.

Tässä näkyy Variksen vanhoja rakennuksia. Päärakennus purettiin joskus 1960-luvulla.

Kuvat ovat Eila Ranuan arkistosta. Kiitos Eila 🙂

Svanten veli Matti (s. 1887)  muutti sisaruksista Amerikkaan ensimmäisenä vuonna 1903 eli vain 16-vuotiaana. Sitä ei kukaan enää muista, mitä hän siellä ensimmäiseksi teki, mutta myöhemmin hänellä oli oma pieni rakennusliike. Hän osti tonttimaata, rakensi siihen taloja ja myi edelleen. Aika moni amerikansuomalainen asui Matin rakentamassa talossa. Ilmeisesti myös Siiri-sisko, sillä hänen perheelleen oli oma talo, kun he vuonna 1932 muuttivat Neuvostoliittoon.

Svante oli Matin kaverina rakentamassa taloja vuosina 1924-27. Muuten Matilla oli aina pari miestä töissä. Taloja oli vielä jäljellä, kun Risto, Eino ja Tauno maailmanympärysmatkallaan kävivät Fitchburgissa  joskus 2000-luvun alussa. Pikkuserkut olivat niitä esitelleen.

Matti oli naimissa Ednan (o.s. Wattula) kanssa ja heillä oli kolme lasta: Toivo s. 1901, Helen s. 1911 ja Siiri 1912. Talonkirjan mukaan Helenillä oli ainakin tytär June Faithful. Ilmeisesti hänet maailmanmatkaajat tapasivat reissullaan.

Matti kävi Suomessa ainakin vuonna 1939 yhdessä Ednan kanssa. He viipyivät Variksessa useamman kuukauden ajan, ainakin koko kesän. Kotiin he matkasivat matkustusasiakirjojen mukaan syyskuussa 1939 eli pari kuukautta ennen Talvisodan syttymistä.

Laura muistelee usein, miten Matti osti Suomeen tullessaan auton, joka oli tuohon aikaan kylällä harvinaisuus. Lapset pääsivät tietysti kyytiin, kun Matti lähti kirkonkylään. Kovasti lapset ihmettelivät, että miksi setä hokee koko ajan ”ou shit”. Tie oli todella kuoppainen ja joka kuopassa kolahti kuskin pää kattoon. Kotona pienimmät sitten kysyivät Lyytiltä, että mitä se ”ou shit” tarkoittaa. Lyyti oli kuiskannut hiljaa, että ”voi paska” ja lapsia tietysti nauratti.

Setä oli tuonut myös tuliaisia, jotka olivat vintillä matka-arkussa. Laura oli käynyt salaa kurkistamassa arkkuun ja siellä oli kaksi kaunista nukkea. Setä oli unohtanut antaa ne tullessaan. Lopulta Lauran oli ollut pakko kysyä, että kenelle ne nuket olivat. Silloin Matti oli vasta muistanut ne. Laura sai toisen nuken ja toinen meni Pulkkisen Katrille eli Matin Iita-siskon tyttärelle. Tytöt olivat todella onnellisia, sillä tuohon aikaan ei Suomesta sellaisia nukkeja edes saanut.

Laura muistelee, että Matti-setä oli ostanut hänelle myös uudet vaatteet. Oli sanonut, että noin kurjissa kamppeissa tuo tyttö kulkee. Nyt mennään ostamaan vaatteet. Myös Lyyti oli patistettu kauppaan ostamaan itselleen hattu. Kotona hän piti aina huivia päässään ja Matista se oli aivan kamala. Niin Lyytille ostettiin olkihattu, jota hän joskus piti päässään. Hattu päätyi lopulta avovintille, josta tytöt ottivat sen välillä leikkeihin mukaan.

Matti kävi Suomessa vielä 1960-luvun alussa tai puolivälin paikkeilla, sillä minäkin hänet hämärästi muistan. Hänellä oli nimittäin kultahammas ja se jäi mieleen.

Laura ja Martta Variksen pihamaalla.

Veljekset Sauli, Mauri ja Urpo Variksen pihalla. Kuvassa myös serkkupoika Markku Myllylahti.

Svante ja Matin pojat Vaaariksen talon rappusilla.

Keitähän tässä on?

Kaikki kuvat ovat Markku Myllylahden arkistosta, arvatenkin Risto-enon albumista. Kiitos!

         Reino (1922-1986)

Siirin (Svanten sisko) ja Seemin poika Reino Leipälä syntyi Haapajärvellä 1922 ja muutti vanhempiensa kanssa Yhdysvaltoihin 1923 eli vain reilun vuoden ikäisenä. Synnyinmaahansa hän ei enää koskaan päässyt käymään, vaikka Kontupohjassa naapurissa asuneen Elinan mukaan hänellä oli kova Suomen kaipuu. Onneksi Suomen sukulaiset ehtivät käydä vieraisilla useamman kerran 1970- ja -80 luvuilla. Jutun lopussa olevan kuva on otettu tällaisen matkan aikana.

Reino oli 10-vuotias, kun perhe muutti Neuvostoliittoon 1932. Reino oli ehtinyt käydä Fitchburgissa koulua ja oppia englannin kielen, kun muutto koitti. Äidilleni, Lauralle, hän on kertonut, miten katkera hän oli vielä aikuisenakin Siirille siitä, että he muuttivat Neuvosto-Karjalaan. Reinon mukaan Amerikassa olisi ollut helpompi elämä.

Tutkija Timo Laakso ei löytänyt tietoa Reinosta sota-aikana ja epäili, että hän on ollut työleirillä tai vankilassa. Osan ajasta hän olikin. Reinon tytär Aili Starobinets kertoo, että Reino kutsuttiin puna-armeijaan sodan loppuvaiheessa. Leipä ja nälkä olivat koitua hänen kohtalokseen. Sodan lopulla Neuvostoliittoon alkoi tulla amerikkalaisia avustuspaketteja, ruokaa ja muuta tavaraa. Neuvostosotilaat lähtivät varastoon varastamaan tavaraa ja houkuttelivat Reinoa mukaan. Hän kun osasi englantia ja osasi lukea, missä paketissa ruokaa olisi. Reino ei halunnut lähteä, ja sanoi, etteivät suomalaiset varasta, mutta lopulta hän taipui ja lähti muiden mukaan. Sotilaat jäivät reissullaan kiinni ja Reino sai kuolemantuomion. Myöhemmin tuomio muutettiin 10 vuoden vankeustuomioksi Komin tasavallan Syktyvkarin vankileirillä. Voi vain kuvitella millaista leirillä oli. Suuri osa Stalinin ajan leirien vangeista kuoli tuolloin nälkään ja tauteihin. Reino selviytyi.

Ammatiltaan Reino oli kirvesmies ja puuseppä. Hän asui 1970-luvulta lähtien Karjalan Kontupohjassa, osoitteessa Sandalskaja Naberezhnaja 69 eli osoitteessa ”Santalajärven rantatie 69”. Hänen viimeisin puolisonsa oli Hilkka Mirjami Myöhänen, venäjäksi Mirja Myöhänen, suomalainen loikkari. Mirjalla oli tytär aikaisemmasta avioliitosta, Svetlana Harlamova, joka kuoli 2019. Svetlana Harlamovilla oli poika, joka asuu edelleen Kontupohjassa.

Reino Leipälän ensimmäinen vaimo oli Saara Ojala. Hän oli syntynyt Amerikassa Seattlen lähellä Buckleyssä. Hänen vanhempansa olivat Iivari Ojala ja Anni Tervonen. Iivarilla oli ollut Suomessa perhe, mutta vaimo ei halunnut muuttaa Amerikkaan. Iivari ja Anni olivat menneet omia teitään Amerikkaan. Siellä he tutustuivat, menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta, Eeron ja Saaran. Perheellä oli Amerikassa oma maatila taloineen ja karjoineen ja turvattu toimeentulo. Amerikassa tuohon aikaan kiertäneet värvääjät saivat kuitenkin houkuteltua Iivarin muuttamaan Neuvostoliittoon. Anni esitti, että Iivari voisi mennä ensin yksin ja hän tulisi lasten kanssa perässä. Iivari ei kuitenkaan suostunut tähän ja koko perhe muutti vuonna 1933.

Aili Starobinetsin muistelujen mukaan Ojalan perhe joutui Neuvostoliitossa Rostoviin Etelä-Venäjälle Kylväjä-nimiseen kommuuniin. Anni itki muutaman kuukauden, kun hän tajusi, miten hirveän virheen he tekivät. Mutta paluuta ei ollut. Saara-tytär sairastui kommuunissa malariaan. Perhe lähti myöhemmin kohti Karjalaa. Vainot olivat alkaneet ja he valvoivat joka yö ja pelkäsivät, että heitä tullaan hakemaan.  Iivari haettiinkin, niin kuin lähes kaikki suomalaiset miehet Karjalassa. Hän joutui työleirille Siperiaan ja menehtyi siellä sota-aikana.  Anni joutui Saara-tyttären kanssa evakkoon Siperiaan ja Eero puna-armeijaan.

Saara ja äitinsä selvisivät sota-ajasta. Kun Reino oli vapautunut omasta vankilareissustaan hän tapasi Saaran.  Heillä on yhteinen Aili-tytär. Aili Starobinets muutti miehensä Jevgenin kanssa Suomeen 1997.

Reinon seinänaapurina asunut Elina muistelee, että Reino oli rauhallinen ja työteliäs mies. Hän oli myös hyvin musikaalinen ja soitti Kontupohjan kaupunginorkesterissa mandoliinia. Laura tapasi Reinon yhden kerran, joskus 1970-luvun puolivälissä Leningradissa. Reino oli harmitellut, ettei hän koskaan pääsisi Suomeen, sillä hän on ollut vankilassa leivän varastamisesta. Lauran mukaan Reino oli paitsi musikaalinen myös kova tanssimaan. Niinpä serkukset tanssivat yhden illan leningradilaisen hotellin ravintolassa. Siiri-täti oli päivittelyt ääneen, että nuo kaksi ne ovat samanlaisia.

Reino jäi eläkkeelle 64-vuotiaana ja ryhtyi remontoimaan yhdessä naapurien kanssa taloaan, josta näkyy kuva tämän jutun lopussa. Talonkin tarina on traaginen, sillä sen rakensi suomalainen loikkari Jaakko Väisänen vuonna 1926. Hänet tapettiin Stalinin vainoissa vuonna 1937.

Suomi ei koskaan kadonnut Reinon sydämestä. Sen kertoo tarina hänen viimeisistä hetkistään. Reino oli kova penkkiurheilija ja seurasi innokkaasti urheilua televisiosta. Joulukuussa 1986 hän seurasi televisiosta jääkiekkoa, Izvestija-turnausta, jossa pelasivat vastakkain Suomi ja Neuvostoliitto. Kun Suomi sai ottelussa ratkaisumaalin, Reino sai ilosta ja tunnekuohusta sydänkohtauksen ja kuoli ottelun päättyessä.

Suomen sukulaiset kävivät tapaamassa Reinoa ja Leiniä 1980-luvulla. Kuvassa vasemmalla Veikko Myllylahti, takana Antti Syrjäniemi, ovella Leini, hänen edessään Harold Hietala ja edessä Reino. Oikealla Reinon tytär Aili Starobinets ja hänen miehensä Jevgeni.

Kuva: Aili Starobinetsin arkisto

Tässä talossa Siiri asui viimeisen vuotensa 1979-80. Sen jälkeen siinä asui Reino Mirja-puolisonsa kanssa. Talossa asui kaksi perhettä.

Tukija Timo A. Laakso etsi minulle tietoja isotäti Siiristä ja perheestään. Tässä tarinaa Leinistä ja hänen miehestään Haroldista. Pariskunta muutti Neuvostoliitosta Suomen kautta Kanadaan vuonna 1993. Silloin tapasin heidät. Dramatiikkaa ei heidänkään elämästään puutu.

Leini ja Harold

Siirin ja Seemin tytär Leini Leipälä syntyi matkalla Amerikkaan Göteborgissa 26.10.1923, päivää ennen kuin Kungsholm-laiva lähti kohti New Yorkia. Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaisen mukaan tytön nimi oli kuitenkin Aili. Näyttää siltä, että etunimi on muutettu Yhdysvalloissa varsin pian, ja voi olla, että virallista nimenmuutosta ei ole koskaan edes tehty.

Vuonna 1941 Leipälän perhe evakuoitiin Karjalasta Arkangelin läänin Njandoman piiriin. ”Lejni Semovna Lejpjalja” ilmoittautui vapaaehtoisena 5.6.1942 Njandomin sotilaskomissariaattiin ja pyrki päästä Neuvostoliiton armeijaan. Leini hyväksyttiin, ja hänet komennettiin Neuvostoliiton armeijan 19. armeijan alaiseen 19. kenttäpesulaan, jossa hän palveli ainakin toukokuuhun 1945 saakka. 1942-1944 hän palveli Kantalahden suunnalla Suomen vastaisella rintamalla.

Kenraalimajuri Andrei Ivanovitsh Beskorovainyi (1918-2019) julkaisi 1990 kirjan ”I v serdtse kazhdom otzovjotsja” (”Jokaisella on kaiku sydämessään”), jossa kuvataan pohjoisen rintaman tapahtumia ja henkilöitä Suuren isänmaallisen sodan ajalta (1941-1945). Kirjassa mainitaan myös Leini.

——– Ote

Vähän aikaa sitten sain kirjeen Leningradista, Maria Jakovlevna Jakovlevalta, entiseltä 19. kenttäpesulan päälliköltä. Hän kertoo, että tytöt, jotka työskentelivät sotatoimialueella Kantalahden suunnalla, olivat 17-20-vuotiaita. He tekivät työtä 12 tuntia vuorokaudessa…”kädet olivat ahavoituneet, kaikki olivat haavaumilla, pyykkilaudat hanganneet kynnet verille, lantioita särki, jalkoja ja käsiä. Rintamalla tarvittiin puhtaita vaatteita, ja tytöt työskentelivät ilman taukoja huolimatta väsymyksestä ja pahoinvoinnista. Jokainen pesi työvuoronsa aikana 300 sotilasvaatetta. Työvuoron jälkeen ei ollut voimia edes seisoa. Mutta kun kaikui laulu, voimat palautuivat uudelleen.” Maria Jakovlevna kirjoittaa lisäksi: ”Meillä oli oma taideharrastusryhmä. Lauloimme ja tanssimme. Erityisesti ryhmässämme kunnostautuivat Katja Bolshakova, Zina Zhukova, Tanja Popova, Tanja Pavlova, Lejla Leijpelja (TL: nimi oli kirjoitettu tosiaankin näin) – he olivat ryhmämme voimahahmoja. Johtajana toimi kaikkien kunnioittama ja rakastama yksikön puolueorganisaattori Sasha Morgunova. Hän oli muita vanhempi ja oli hyvän organisaattorin maineessa, oli hyväluontoinen ja viisas toveri ja neuvonantaja.” Ryhmä esiintyi etulinjan joukko-osastoissa hiljaisempien hetkien aikana ja sai suurta suosiota. Esittivät runoilija Aleksandr Kovalenkovin runoja laulaen – sävelen he olivat keksineet itse.

Paukkuvat ammukset, vinkuu öinen lakeus,

Savussa ja liekeissä pohjoinen taivaanranta.

Taistelussa sankarit lujittuvat,

 Neuvostopohjola, Karjalan rintama!

”Erityisen mielellämme esitimme sotilaiden rakastamaa B. Ginzburgin sanoittamaa laulua ”Jos sydän lyö”, jonka sanat oli julkaistu ”Stalinin taistelija” -lehdessä 12.6.1943. Musiikin oli säveltänyt hanuristi, rintamasäveltäjä A. Nevjarovski. Kaikkia miellytti erityisesti laulun ensimmäinen säe: ”Taivas on sininen, aurinko kultainen, onni nuorta, jota emme anna viholliselle” ja kertosäe: ”Jos sydän lyö, lyö, jos laulu soljuu, soljuu, jos laulu kaikuisasti soljuu – meillä ei ole elämässä esteitä”.

——-

Jatkosodan päätyttyä 19. armeija sai Neuvostoliiton armeijan ylipäälliköltä käskyn siirtyä etelään 2. Valko-Venäjän rintaman käyttöön. 19. kenttäpesula kuului edelleen 19. armeijan organisaatioon. Yksikkö oli vapauttamassa Puolaa, Preussia ja oli mukana Berliinin taisteluissa. II maailmansodan päätyttyä yksikkö siirrettiin Leipzigiin, jossa se purettiin.

14.6.1945 Lejni Lejpjaljalle myönnettiin mitali ”sotilaallisista ansioista”. Tietolähde: Venäjän puolustusministeriön keskusarkisto, fond 33, opis 686196, kansio 7159. Asiakirjassa syntymävuodeksi on merkitty virheellisesti 1924. Syntymäpaikaksi oli merkitty ”Geteborg”.

6.4.1986 ”Lejni-Marija Semovna Histala” -nimiselle henkilölle myönnettiin Suuren isänmaallisen sodan II luokan kunniamerkki. Myöntämisasiakirjassa syntymävuosi oli 1923, mutta syntymäpaikaksi Karjalan autonominen neuvostotasavalta, Prääsän piiri, Viitana.

Leini meni naimisiin kanadansuomalaisen Harold Hietalan – venäjäksi ”Garold” – kanssa. He muuttivat Suomeen Neuvostoliiton romahdettua ja 1993 Kanadaan Harold Hietalan veljen kutsusta. Harold Edvin Hietala kuoli Kanadassa 14.12.2009 ja Leini Hietala 21.12.2015.

Leini Hietalalla ei liene omia lapsia.

Harold Hietala

Harold Hietala syntyi Kanadan Port Arthurissa 29.4.1918 Oskar ja Anna Hietalan perheeseen. Vuonna 1924 perheeseen syntyi poika Lauri Hietala.

Perhe muutti Neuvostoliittoon 1931. Stalinin suurten vainovuosien aikana Oskari Hietala vangittiin ja hänet teloitettiin 21.9.1938.

Harold Hietala joutui Neuvostoliiton armeijaan, ja tutkija Meimi Sevanderin mukaan hän oli Suomessa sotavankina, ja että hän olisi palauttamisen jälkeen ollut vankileirillä.

Haroldin äiti ja Lauri-veli pääsivät palaamaan Kanadaan 1947. Lauri Hietala kuoli arvostettuna liikemiehenä 2004, ja hänellä on Kanadassa sukulaisia edelleen. Anna Hietala meni Kanadassa naimisiin Otto Kauhanen -nimisen kanssa.

”K J Grueber” -nimisen henkilön mukaan Haroldilla olisi ollut puoliso Leini Leipälää aikaisemmin, Inga Honka, syntynyt 1921, kuollut 2002, hänkin amerikansuomalainen. Harold Hietalalla ja Inga Hongalla olisi poika Ronald Hietala, syntynyt 1946, joka myös muutti Suomeen. Hän on kuollut Helsingissä 2016.

”Garold Oskarovitsh Hietalalle” on myönnetty 6.4.1986 Suuren isänmaallisen sodan II luokan kunniamerkki, kuten puolisolleenkin.

Harold Hietala kuoli Kanadassa 14.12.2009. Everest of Thunderbay -lehdessä julkaistun muistokirjoituksen mukaan ”hän muutti perheineen Suomeen 1931 ja palasi takaisin Kanadaan 1993”. Muistokirjoituksessa ei siis mainita Neuvostoliittoa ollenkaan.

Harold ja Leini Hietalaa on haastateltu useisiin arkistoihin. Petroskoissa ilmestyvä Carelia-lehti on julkaissut heidän haastattelunsa maaliskuun 1993 numerossa sivuilla 37-43.

i

Leini ja Harald Kanadassa. Takana oleva rautakauppa

on Haroldin veljen Laurin.