Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Eihän se nyt voi syntyä

Vasemmalta Saara Ojala, Reinon enimmäinen vaimo, hänen tyttärensä, Siiri Leipälä ja Leini Leipälä. Takana Reino Leipälä ja Leinin tuolloinen mies, jonka nimi ei ole tiedossa. Kuva Aili Starobinetsin arkisto.

 

Tässä pieni novellin muotoon kirjoitettu tarina siitä, miten kaikki olisi voinut tapahtua. Faktaa ja fiktiota sekoittaen tarina Siirin seikkailusta kohti Amerikkaa ja Neuvostoliittoa.

1923

 Siiriä kauhistuttaa. Eihän sen vielä pitänyt syntyä. Hän on juuri astumassa Tukholman junasta Göteborgin asemalaiturille, kun poltto kouraisee selän puolelta. Siiri on varma, että lapsi on tulossa. Miten he tästä nyt selviävät?  Laiva New Yorkiin lähtee huomenna ja siihen on pakko päästä, kun liputkin ostettiin jo valmiiksi Helsingissä.

Siiri tuntee, miten pieni pakokauhu alkaa iskeä ja katumus kolkuttaa. Pitikin lähteä tälle matkalle.  Klaara-äiti varoitteli pitkin kesää, mutta hän ei voinut antaa periksi, ei tällä kertaa. Hänen pitää saada elää omaa elämäänsä, oman perheensä kanssa. Olipa Seemi sitten sosialisti tai vaikka kommunisti, niin hänet Siiri oli halunnut. Vaihtoehtojakaan ei juuri ollut, kun Seemin veli otti kotitilan hoitaakseen. Muita töitä ei kommunistiksi leimattu pikkukylästä saanut.

Siiri ei yhtään ihmettele, että lapsi syntyy etuajassa. Rasittava matka on kestänyt päiväkausia. Ensin matkattiin linja-autolla junalle Ylivieskaa, ja se tie oli ihan hirveä. Tänä syksynä on satanut todella paljon ja tie oli pehmeä. Useamman kerran matkustajien piti kavuta linja-autosta alas työntämään autoa montusta. Seemi ei antanut hänen työntää, vaan tuuppasi Reinon hänen syliinsä.

Junamatka Helsinkiin kesti melkein päivän, eikä junankyytikään niin tasaista ollut kuin hän oli ennakkoon kuvitellut. Vaunu kallisteli välillä niin villisti, että piti pitää penkistä kiinni, ettei luistanut lattialle.  Onneksi juna tuuditti Reinoa, ja poika nukkuikin varmasti puolet matkasta. Laivamatka Tukholmaan olikin sitten kuin huvimatka, kun hytissä ennätti hieman nukkua ja levätä.

Siiri seisoo asemalaiturilla ja odottaa, että Seemi ehtisi Reinon ja matkakassin kanssa ulos junasta. Poika katselee äitiään unisin silmin, sillä matkan loppuosan hän on nukkunut isänsä sylissä. Vaaleat hiushaituvat pörröttävät hieman lakin alta. Siirin suupielet nousevat väkisin hymyyn, kun hän näkee pienen poikansa, ihan hänellä on isänsä piirteet. Vatsanpuolelta kouristava poltto pyyhkäisee kuitenkin hymyn ja Siiri voihkaisee.

-Nyt on päästävä nopeasti majataloon ja löydettävä kätilö. Tämä lapsi syntyy kohta, hän hätäilee.

-Minä etsin vossikan ja vien sinut ja Reinon majapaikkaan. Haen matka-arkut myöhemmin ja vien satamaan, Seemi selittää nopeasti.

-Majapaikasta voimme pyytää hakemaan kätilön paikalle.

Kovin kauaa ei mene, kun Seemi palaa takaisin vuokra-auton kanssa. Siiri miettii, että eipä hän ennen ole vuokra-auton kyydissä ollutkaan, mutta nyt matkasta tuskin pystyy nauttimaan. Toivottavasti se on nopeampi kuin vossikka, sillä poltto kouraisee taas ilkeästi ristiselästä.  Siiri asettuu Reinon kanssa takapenkille ja Seemi istuu eteen koppalakkisen kuljettajan viereen. Sitäkin näyttää auton kyyti jännittävän. Selkeästi se kuitenkin sanoo majatalon nimen, ja muuta matkan aikana ei sitten puhutakaan. Kuljettaja puhuu vain ruotsia ja sitähän he eivät osaa. Pääasia, että päästään perille.

Majatalon on lähempänä kuin Siiri aavistikaan ja hän henkäisee helpotuksesta, kun he ovat korkean puutalon edessä. Sisällä ystävällinen majatalon emäntä ymmärtää Siirin sekavan selityksen lapsen tulosta ja laittaa aputytön juoksujalkaa hakemaan kätilöä. Hän johdattaa Siirin ja Seemin toisen kerroksen huoneeseen, jossa on kaksi leveää vuodetta valmiiksi petattuna. Emäntä touhuaa heille myös pinon puhtaita pyyhkeitä ja selittää tuovansa lämmintä vettä heti, kun kätilö tulee. Vesiklosetti on käytävällä, jos heillä on sinne asiaa.

-Ota sinä nyt Reino ja vie hänet syömään jotain. Kyllä minä täällä pärjään. Ei tämä ihan heti synny, Siiri patistaa Seemiä ja huokaisee helpotuksesta, kun parivaljakko lähtee ruoan etsintään.

Siiri ryhtyy purkamaan matkakassia, jonka hän oli pakannut yöpymistä varten. Vauvan vaatteet ovat matka-arkussa, mutta ehtiihän ne saada sieltä vielä illan aikana. Vauvan voi kääriä, vaikka noihin puhtaisiin pyyhkeisiin. Hieman Siiriä huolettaa, että ehtiväthän he varmasti laivaan huomenna. Hän kyllä pystyy raahautumaan Kungsholmin kannelle vaikka nelinkontin, kunhan lapsi vain syntyy terveenä. Laivamatka kestää melkein kaksi viikkoa, joten hänellä on hyvin aikaa toipua ennen Amerikkaan tuloa.

Kuluu varmaan tunti, ennen kuin Seemi palaa Reinon kanssa. Siiri on mittaillut huonetta kävelemällä sänkyjen väliä edes takaisin. Viisi askelta ja käännös. Muutaman kierroksen jälkeen hän nojaa raskaasti sängyn päätyyn ja heiluttelee itseään. Se helpottaa. Siiri tietää, ettei lapsi hetkessä putkahda maailmaan, mutta nyt taitaa ollakin nopeampi kaveri tulossa kuin ensimmäisellä kerralla. Polttojen välit ovat tihentyneet edelliskertaa nopeammin. Kipu on jo sietämätön.

-Joko se kätilö on tulossa, hän tiuskaisee.

-Pitäisi tulla näillä hetkillä, Reino rauhoittelee ja hieroo ohimennen Siirin selkää.

Reino takertuu äitinsä hameen helmaan ja pyrkii syliin. Siiri silittää pojan tukkaa ja suukottaa poskelle. Hän vilkaisee Seemiä pyytävästi.

-Minä taidan viedä Reinon alakerran oleskelutilaan leikkimään. Pikkumies pisteli ison lautasen perunamuussia, isä kertoo ylpeänä.

Ovelta kuuluu koputus ja pieni, pyöreä nainen astuu sisään.

-Päivää. Täälläkös se lapsi on syntymässä, hän sanoo selvällä suomen kielellä ja työntyy laukkuineen peremmälle.

-Voi, täällähän se, Siiri huokaisee onnessaan. Hän ilahtuu kätilön kielitaidosta niin, että seuraava poltto humahtaa ohi kuin itsestään.

-Minä olen Tilda. Tuo majatalon emäntä muisti minut ja lähetti tytön hakemaan, kun tiesi että osaan suomea. Eiköhän me nyt pistetä töpinäksi. Menkääpäs te miehet vaikka kuppilaan kahville, hän hätistelee touhukkaasti Seemin ja Reinon ulos.

 

Kello ehtii tuskin tikittää kahta tuntia, kun pieni tyttöä putkahtaa maailmaan. Tilda katkaisee napanuoran, pesee vauvan kommuutin päällä olevassa peltivadissa ja käärii puhtaaseen pyyhkeeseen. Hän laittaa vauvan äidin rinnan päälle ja katsoo hymyillen Siiriä.

-Onneksi olkoon. Vauva näyttää terveeltä ja vahvalta, aivan täysiaikaiselta. Taisi olla vähän pielessä ne sinun laskelmat.

-Niin taisi olla, Siiri hymyilee onnellisena.

Hän katsoo vastasyntynyttä tytärtään syvän sinisiin silmiin ja tuntee, miten sydän sulaa tuon ihmeellisen olennon edessä. Tytöllä on tummat hiukset, kuten isällään ja ihmeellisen pyöreät posket. Huoli matkasta ja tulevaisuudesta unohtuu. Siiri tuntee pakahduttavaa onnea siitä, että hänellä on suloiset lapset ja työteliäs mies. Uusi elämä alkaa lupaavasti.

-Kyllä me pärjätään, vai mitä Aili, hän kuiskaa vauvan korvaan.

-Pärjätään vaikka mitä tulisi.

Kun äiti ja lapsi on saatu onnellisesti pestynä ja puettuna yhteisen peiton alle, Tilda lähtee etsimään Seemiä ja Reinoa.

-Kiitos Tilda sinulle. Et tiedä, miten helpottavaa oli saada sinut avuksi täällä vieraassa maassa, Siiri kiittää kätilöä sydämensä pohjasta.

-Koetahan nukkua vähän ensi yönä, että jaksat huomenna matkustaa. Hyvää matkaa koko perheelle, Tilda toivottaa hymyillen

Seemi tulee ovesta nukkuva Reino sylissään. Hän nostaa pojan toiselle sängylle ja polvistuu Siirin sängyn vierelle.

-Tilda sanoi, että suloinen pieni tyttö on syntynyt. Onpa se soma, ja pikkuinen se on. Niin kuin nukke.

Siiri hymyilee miehelleen ja tuntee miten kyyneleet kostuttavat silmäkulmat. Kaikki kyllä sujuu nyt, kun lapsi on syntynyt. Vauva on terve ja hänkin jaksaa seilata Amerikkaan.

-Tiedätkö mitä Siiri, Seemi kysyy veikeästi hymyillen.

-Tytöstä tulikin sitten ruotsalainen.

Lokakuun tuuli puhaltaa puuskaisesti, kun Kungsholm vajaat kaksi viikkoa seilattuaan lipuu Ellis Islandin laituriin. Pitkän ja yksitoikkoisen laivamatkan jälkeen Siiri huokaisee helpotuksesta, kun matka lopulta on ohi. Edessä ovat vielä maahantulomuodollisuudet terveystarkastuksineen, ennen kuin he jatkavat uudelle kotiseudulle Massachusettsiin.

Matti-veli on hankkinut heille asunnon ja Seemille työpaikan. Siirin veli Svantekin on tulossa myöhemmin perässä. Tarkoitus on, että hän tienaa täällä talorahat ja tuo lopulta Fitchburgiin myös perheensä, Lyytin ja viisi lasta.  Lyyti onkin ollut täällä nuorena tyttönä palvelijana ja haikaillut takaisin monta vuotta. Kohtahan heitä on täällä koko suku, Siiri iloitsee mielessään.

Suomessa ei Seemille löytynyt kuin lyhytaikaisia hanttihommia, joten paremman elämän perässä he lähtivät. Työväenyhdistykseen kuuluminen ja asevelvollisuuden pakoilu eivät olleet maaseudulla kovin hyviä suosituksia. Nyt hän pääsee isolle tehtaalle, joka valmistaa paperikoneiden osia. Paperia maailmassa tarvitaan, joten Siiri uskoo, että töitäkin riittää.

Matti-veljellä on oma pieni yritys, joka rakentaa taloja.

  • Rakennetaan teillekin talo, kunhan saatte vähän rahaa säästöön. Voisihan se Siirikin ottaa jotain töitä, kun nuo lapset vähän kasvavat, Matti kaavailee ja saa Seemin nyökyttelemään tyytyväisenä.
  • Mutta pysykää poissa niistä yhdistyshommista. Niitä ei kovin hyvällä silmällä täälläkään katsota.

Siiri viihtyy heti suomalaisten yhteisössä.  Fitchburgissa aurinko paistaa lempeästi syksylläkin. Ei tarvitse tarpoa lumessa ja pukea lapsia sarkatakkeihin. Suuri kaupunki tuntuu ihmeelliseltä pienen maalaiskylän jälkeen. Jotenkin siellä on helpompi ja vapaampi hengittää.

Siiri tutustuu nopeasti muihin perheenäiteihin ja löytää ystäviä.  Varsinkin naistoiminnassa, jota Yhdysvaltain Suomalainen Työväenjärjestö järjestää, on monta topakkaa naista, joihin Siiri haluaa tutustua.  Seemi ei oikein tykkää, että hän käy siellä.

-Tuputtavat sinulle siellä propagandaa, hän varoittelee, vaikka itsekin on työväenaatteen kannattaja.

-Muistatko mitä veljesi sanoi.

-Ei tuo nyt niin paha aate ole, solidaarisuus ja yhteistyö, Siiri vastaa.

Työväenyhdistyksen Saima-haalilla Siirille on tarjolla aikuisten seuraa, kun Seemi on töissä. Leini on kiltti ja rauhallinen lapsi ja sen saattaa hyvin ottaa mukaan. Reinokin saa tapaamisissa leikkiseuraa. Siiri pääsee osallistumaan myös opintotoimintaan. Siihen ei Suomessa oikein ollut mahdollisuutta. Siiri tuntee, miten päivä päivältä hänen itsetuntonsa kasvaa.

 

Elämä soljuu rauhallisesti. Siirin mielestä vähän turhankin verkkaisesti. Hän haluaisi mennä jo töihin ja saada omaa rahaa, mutta töitä ei nyt ole tehtaissa tarjolla. Monilta miehiltäkin työt ovat loppuneet.  Päivät tuntuvat turhauttavilta, sillä lapset ovat koulussa. Ailin nimi muutettiin heti Amerikkaan tullessa Leiniksi ja pidettiin oikein ristiäiset. Leinistä on tullut äidin pieni apulainen, joka haluaa osallistua kaikkiin töihin.

Matti on lopulta rakentanut heille oman talon, josta tosin on vielä velkaa maksettavana. Seemi on tehtaalla päivävuorossa ja tulee kohta kotiin. Siiri päättää valmistaa oikein hyvän päivällisen. Illalla Seemi haluaa varmaan mennä haalille kokoukseen.

Seemi kotiutuu illalla eväsreppuineen. Lapset juoksevat iloissaan häntä vastaan. Isä nostaa Leinin syliin ja silittää Reinon hiuksia. Yleensä kolmikon silmät loistavat kilpaa ilosta, mutta nyt jokin on toisin. Seemin silmistä valo on haalistunut ja mies on vaisu.

-Mitä on tapahtunut? Siiri ennättää kysymään.

-Työt taitavat loppua. Uusia paperikonetilauksia ei kuulemma ole tullut, ja kohta alkavat varmasti irtisanomiset.

Sen se teki, pörssiromahdus. Siiri oli ajatellut, ettei lama heitä koske. Että se on vaan sitä kapitalistista politiikkaa, jolla pelotellaan. Raivaajassa kirjoitettiin, että rikkaat menettivät rahansa ja osakkeiden arvo romahti. Ei sen heitä pitänyt koskea. Siiri tuntee, miten huoli alkaa puristaa rintaa.

-Mitäs me nyt tehdään? Miten meidän käy? hän patistaa kiihkeästi lannistuneen oloista Seemiä.

-Pitää varmaan etsiä jotain muuta työtä, mutta vaikeaa se on, kun monta muutakin on jäänyt työttömäksi. Soppajonoja näkyy kaupungilla olevan, kun kaikilla ei ole rahaa ruokaan. Onneksi vielä muutamaksi kuukaudeksi tehtaalla riittää töitä.

 

Työväenyhdistyksen kokoontumisissa on viimeiset kuukaudet puhuttu kiihkeästi sosialistisen Neuvosto-Karjalan rakentamisesta. Värvääjiä on piipahtanut kokouksissa useampikin. Onpa muutama toveri jo pyytänyt työväenyhdistykseltä suosituksen ja toimittanut sen anomuksen mukana värväystoimistoon New Yorkiin. Uuteen maailmaan tarvitaan ammattitaitoista työvoimaa. Ei sinne kuka vaan päässytkään. Siirin mieltä poltteli, kun hän kuunteli innostuneiden nuorten miesten puheita. Neuvostoliitossa on työtä ja yhteistä aatetta. Se häntä innostaa. Hänkin haluaisi olla yksi uuden yhteiskunnan rakentajista.

Seemin työt tehtaalla ovat loppuneet ja hän on ollut satunnaisesti Matin mukana rakennustöissä. Paljoa ei rakenneta, kun ei ihmisillä ole varaa ostaa taloja. Leipää pöytään on kuitenkin riittänyt, mutta kuinka kauan.

Lähdetään mekin Neuvosto-Karjalaa rakentamaan. Minäkin voin hyvin tehdä työtä, kun lapset ovat isoja, Siiri intoilee.

Seemin ilme kertoo, ettei hän ole kovin innostunut. Hän ottaa huokaisten lakin päästä ja istuu keittiön pöydän ääreen.

-Kommunistit sinne ovat lähdössä, ei sosialidemokraatit. Tuskin meitä sinne huolittaisiin. Eiköhän täältäkin jotain töitä löydy, kun ajat paranevat.

-Mutta siihen voi mennä aikaa. Millä me siihen saakka eletään? Siiri tivaa.

-Neuvostoliitossa ei ole työttömiä, ja sinne on lähdössä moni muukin. Varmasti saisimme suositukset, kun ollaan nuoria ja terveitä ja sinä olet ammattimies.

-No, katsotaan ensin löytyykö täältä töitä. Oma talokin ostettiin, Seemi toppuuttelee.

Siiriä mietityttää miehensä vastahakoisuus. Miksi se nyt lyö hanttiin, vaikka muuten on niin työväen asialla. Suomessakin oli aina tappelussa aatteensa puolesta ja vastusti valkoista armeijaa.

Kymmenen vuotta he ovat nyt olleet Fitcburgissa, mutta Siiriä kiehtoo uusi maailma. Onhan heillä täällä nätti koti ja ruokaa pöydässä, mutta tulevaisuus huolettaa. Svantekin lähti takaisin Suomeen, eikä tuonutkaan perhettä tänne. Hän rakensivat Matin kanssa monta taloa ja Svante sai melkein omat talorahatkin kasaan. Hän oli jo varannutkin pienen maatilan, jonne perheensä toisi. Sitten kuoli Bertta-sisko ja Svanten piti palata tilaa hoitamaan.

Siirillä on ollut haikea olo jo pitkään. Hän haluaisi lähemmäksi kotiaan. Petroskoi on ihan lähellä Suomen rajaa. Hän voisi käväistä lasten kanssa Suomessa, käydä näyttämässä, kuinka hienot lapset hänellä on. Leiniä vanhemmat eivät ole nähneet koskaan. Karjalassa olisi varmasti muutenkin kotoisampi olo, tutut koivut ja männyt, kevät ja syksy ja tuttu suomen kieli. Suomeen hän ei kuitenkaan halua muuttaa. Ei oikein ylpeyskään anna periksi.

Monta perhettä on täältä lähtenyt Neuvostoliittoon. Jo pari vuotta ruotsalaiset laivat ovat kuljettaneet uudisasukkaita New Yorkin satamasta. Neuvosto-Karjalan Teknillinen apu on järjestänyt jo tuhansille suomalaisille töitä. Miksi hekin eivät voisi lähteä?

Siiri puhuu Seemille muutosta yhä useammin. Hän haluaa lähteä rakentamaan Neuvosto-Karjalaa. Siellä työmies on arvossaan, ja naisenkin työllä on arvoa. Kun heidän hyvät ystävänsä Lahtiset jo lähettivät hakemuksensa, Seemikin innostuu.

-No lähdetään sitten. Hanki se suositus työväenyhdistykseltä, niin laitetaan anomus värväystoimistoon.

Niin perhe alkaa valmistautua lähtöön. Kun lupa lopulta heltiää ja kirje värväystoimistosta tulee, Siiri pistää tuulemaan. Hän tuntee, miten uuden elämän suunnittelu antaa hänelle valtavasti tarmoa. Hän laittaa talon myynti-ilmoituksen Fitchburg Sentineliin. Samoin hän ryhtyy kauppaamaan huonekaluja, sillä niitä ei voi ottaa mukaan. Siiri pakkaa keittiötarvikkeet sekä perheen vaatteet matka-arkkuihin. Päällimmäiseksi jätetään talvivaatteet, sillä Neuvosto-Karjalassa on syksy pitkällä, kun he saapuvat perille.

Lapset itkeä tihuuttavat, sillä he eivät haluaisi lähteä. Varsinkin Reino on kiukkuinen. Hän joutuu jättämään koulun ja kaverit. Leinikin on käynyt kaksi vuotta koulua ja oppinut lukemaan ja laskemaan. Hänkään ei haluaisi jättää ystäviään ja koulua.

-Kyllä Neuvosto-Karjalassa on hyvät koulut. Turhaan te sitä huolehditte. Ja kavereitakin saatte varmasti. Lähteväthän Lahtisetkin. Varmaan samaan paikkaan mennään, äiti rauhoittelee murehtivia lapsiaan.

Siiri kirjoittaa vielä kirjeen Klaara-äidilleen Suomeen. Hän kertoo, että he muuttavat lähemmäksi. Klaara saisi pian nähdä tyttärensä lapset. Hän intoilee, että Neuvostoliitossa he tulevat rikastumaan. Se on suurten mahdollisuuksien maa. Vastauskirjettä hän ei odota, sillä uusi osoite ei vielä ole selvillä.  Hän lupaa kuitenkin lähettää sen heti, kun ovat perillä.

 

New Yorkin syyskuu on vielä kesäinen, kun Siiri perheineen lähtee matkaan. He ovat jälleen satamassa, jonne lähes kymmenen vuotta sitten tulivat uutta elämää etsimään. Satamassa on tungosta, sillä laiva on tulossa täyteen siirtolaisia. Naiset ovat pukeneet parhaimmat leninkinsä päälleen, niin Siirikin. Lisäksi hänellä on uusi takkinsa, jossa on hieno kettukaulus sekä rusettikoristeinen huopahattu. Monilla naisilla on kukkakimput kädessään, joilla he heiluttavat laivan kannelta satamaan kokoontuneille saattajille.

Siirillä on suorastaan pakahduttavan onnellinen olo, kun hän katsoo Kungsholmin kannella iloitsevaa joukkoa. Sama tuttu laiva toi heidän Amerikkaan rakentamaan uutta elämää. Nyt laiva vie heidät jälleen uuteen maahan ja uuteen yhteiskuntaa. He ovat lähdössä yhdessä muiden tovereiden kanssa rakentamaan uutta Neuvosto-Karjalaa. Hänellä on nyt elämässään kaikki, yhteinen aate ja tulevaisuus, hyvä mies ja reippaat lapset. Mitä muuta elämältä voisi toivoa?

Jokaisen laivan lähtö on tapaus, jota amerikansuomalaiset tulevat joukolla satamaan katsomaan.  Ja ryhmiä lähtee tiheästi, sillä kaksi laivaa vie lastin toisensa jälkeen Leningradiin. Kun kaikki matka-arkut on lastattu laivaan, ja onpa mukana yksi traktorinkin, höyrylaivan pilli viheltää. Siiri istahtaa laivan kannella olevalle penkille yhdessä muiden matkalaisten kanssa. Mies kameran kanssa ottaa filmille heidän lähtönsä. Nyt hymyillään, sillä hieno tulevaisuus odottaa heitä.

 

 

 

Ota osaa keskusteluun

1 kommentti

  1. Tekstistä suoraan lainaten:
    ”Aili Starobinetsin muistelujen mukaan Ojalan perhe joutui Neuvostoliitossa Rostoviin Etelä-Venäjälle Kylväjä-nimiseen kommuuniin.”
    Olen tutkinut tuota Kommuuna Kylväjää varsin perusteellisesti ja kerännyt 250 nimen Kylväjällä asuneista. Listalla ei ole Ojalan perhettä ehkä siksi, että nimien keruu keskittyi lähinnä ”suomalaisaikaan” 1922-1930. On siis täysin mahdollista ja uskottavaa, että Ojalat Kylväjällä olivat.
    Lisäisin heidät nimilistalle, jos tietäisin seuraavat – vaikka epävarmatkin – tiedot: nimet, Kylväjällä oloaika, tietolähde.
    Kirjani ilmestyy 1.10.2021 Turun kirjamessuilla. Tässä kirjan buffi.
    Vielä viikon ajan voin tehdä muutoksia kirjaan. Jos ehditte ennen sitä antaa edes nuo perustiedot, niin olisi hyvä heidätkin muistaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *